Kotisivu

Jotakin eri aihemaailmoistani

Taidemenu

Uutta/tapahtuma
 
Uusimmat työt
Muotokuvat
Maisemat
Merimaisemat
Asetelmat
Eläimet
Kalat
Majakat
Croquis
Sekalaista
 
Curriculum vitae
Taiteen myynti
Yhteystiedot
Vieraskirja
Palaute
Linkit


Maalaustaide

Taide ja taiteen tekeminen on merkittävä osa elämääni. 

Olen toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 2000. Oman gallerian avasin Kotkassa kesällä 2001, joka sulki ovensa 2003 syyskussa. Aloitettuani opiskelun Pekka Halosen akatemiassa Tuusulassa ei valitettavasti aikaa jäänyt enää gallerian ja myymälän pitoon. Tarkemmin taideopinnoistani ja näyttelyistä Curriculum vitaessa.

Jos haluat ostaa jonkin työn tai teettää maalauksen ota yhteyttä. On myös mahdollista saada jo myydyistä teoksista uusia versioita, mutta ne eivät voi olla tarkasti samanlaisia, vaan ne ovat ihan uusia teoksia. Kohdasta myynti löydät asiaan liittyvää tietoa. Niiden maalausten kohdalla jotka eivät ole enää saatavilla on  punainen täplä:

Valitettavasti rajoitettu palvelimen levytila on pakottanut rajaamaan kuvien määrän. Eli kuvia kierrätetään siten, että vanhempien kuvien tilalle tulee uusia sitä mukaan kuin kuvia tulee. Eri gallerioihin mahtuu kerrallaan noin kymmenen kuvaa joten töitäni on täällä esillä kerrallaan palttiarallaa 80. Toivon sinun viihtyvän taiteeni parissa ja vierailehan uudelleen. Ja kiitos, että jätät merkinnän vieraskirjaani.
 

Galleria Ajatuksia pohjustukseksi
Uudet työt
New paintings
Täältä löydät uusimmat maalaukseni. Sitten aikanaan ne siirretään kukin omaansa galleriaan. Tänne pyrin siirtämään työt nähtäville niin pian kuin se on mahdollista. Varmimmin juuri nämä ovat ostettavissa, sillä kovinkaan monia vanhempia töitä ei ole enää saatavilla.
Portrait
Muotokuvat
Muotokuvien maalaaminen on hyvin haastavaa, sillä näköisyyden saavuttaminen ja mallin luonteen löytäminen on vaikeaa, eikä akvarelli avusta asiassa juurikaan. Oman lisänsä tuo se tosiasia, että suurimmalta osin en tunne kuvan kohteita lainkaan. Jos tahdot teettää itsestäsi muotokuvan ota yhteyttä minuun tai lähetä hintatiedustelu / tilaus.
Landscapes
Maisemat
Tämä hyvin perintein maalausten kohde on akvarellimaalarille hyvin antoisa kohde. Mutta luonto itsessään asettaa valitettavasti kovastikin rajoituksia sään muodossa. Vesisateessa, kovassa tuulessa tai pakkasella ei maalaamisesta oikein tahdo tulla mitään. Maisema on kuitenkin ollut ns. "IN" juttu jo paljon ennen kuin maalaamista olin edes ajatellut, sillä kyllä luonto on henkireikä minun elämässäni.
Seascapes
Merimaisemat
Meri on ollut jo lapsesta saakka tärkeä elementti ja on hyvin vaikea kuvitella olevan täysin ilman merellistä elementtiä. Jo lähes vaahtosammuttimen kokoisesta on tullut merellä pyörittyä ja on monia juttuja joita ei ole voinut vanhemmillekaan kertoa...melkoisia seikkailuja. Paljon samaan malliin kuin Pertsa ja Kilu.
Still lifes Asetelmat Asetelmat ja varsinkin kukka-asetelmat ovat tärkeitä kohteita monestakin syystä. Ensinnäkin itse pidän niistä kovasti ja niitä on rentouttavaa maalata. Myös varsin tärkeä asia on se, että asetelmamaalaukset ovat helppoja myydä. 
Animal
Eläimet
Kissat ovat eritoten osoittautuneet hyvin kuvauksellisiksi kohteiksi. Näitä oikeastaan pitäisikin tehdä paljon enemmän.
Oikeat kalat

Fun Fish kalat

Kissat ovat eritoten osoittautuneet hyvin kuvauksellisiksi kohteiksi. Näitä oikeastaan pitäisikin tehdä paljon enemmän.
Lighthouse
Majakat
Majakat liittyvät merelliseen elementtiin hyvin voimakkaasti. Maailmalla on jo varsin pitkään ollut menossa majakkabuumi, vaikkakin itse moisen asian huomasin vasta sitten, kun olin niitä jo melkoisesti maalannut.
Croquis 
Pikapiirrokset
Croguis on erinomainen tapa ja väline kehittää silmän ja käden yhteistyötä sekä havainnointia noin yleensäkin. Olen jopa pitänyt croquisnäyttelynkin joka sai erittäin hyvän vastaanoton. Galleriassa on myös pidempiä asentoja. Piirtämisajat vaihtelevat 3 min - 2,5 tuntia.
Sekalaisia aiheita Täällä on kaikkea sitä joka ei mahdu mihinkään yllä oleviin kategorioihin.
  Jukka Salo, akvarelli, vesiväri, aquarell, watercolor, watercolour, art, kunst, maalaus, maalaustaide, piirros, drawing, sketch, paper, maisema, asetelma, muotokuva, croquis, pikapiirros, majakka, majakat, painting, sivellin, paintbrush, painter, taidemaalari, artist, ilmaista, portrait, landscape, seascape, still life, lighthouse, florals, taide, runous, runo, ruoka, vihannekset, tulinen, musiikki